Call for papers – vielä ehtii!

Suomen patristinen seura järjestää vuoden 2020 patristisen päivän teemalla

”Vanhan testamentin pyhät patristisessa tulkinnassa”

Varhaisessa kirkossa kehittyi käsitys, jonka mukaan Vanhan testamentin pyhät odottivat Jumalan pelastussuunnitelmien täyttymistä Kristuksessa. Tämä herättää lukuisia tärkeitä teologisia kysymyksiä, jotka vaativat tarkempaa tutkimusta. Patristisessa päivässä keskitytään pohtimaan, miten Vanhan testamentin pyhistä (kuten Abraham, Saara tai profeetat) kerrottiin varhaiskristillisissä teksteissä ja mikä heidän merkityksensä oli kristillisessä teologiassa.
 Näiden kysymysten selvittämiseksi on tutkittava myös, millaisia Vanhan testamentin tekstiversioita oli käytössä ja millä tavalla Vanhaa testamenttia ymmärrettiin Uudessa testamentissa, varhaisessa kirkossa ja juutalaisuudessa.

Pääpuhujiksi on kutsuttu maamme tunnetuimpia patristiikan ja raamatuntutkimuksen asiantuntijoita. 

Tarjottavien esitelmien tulisi käsitellä näiden kysymysten aihepiiriä varhaiskristillisen (n. 150‒800) kirjallisuuden tai siihen läheisesti liittyvien muiden saman aikakauden lähteiden (esim. juutalaisuus, antiikin uskonnot ja filosofiat) pohjalta. Innovatiiviset näkökulmat sallittu!

Esitelmän pituus on 20 min + keskustelu. Kirjallinen versio voi olla pidempi; esitelmät julkaistaan myöhemmin Suomen patristisen seuran julkaisusarjassa (Jufo-1).

Lyhyet abstraktit (5-20 riviä) voi lähettää 15.5.2020 mennessä osoitteeseen: 
serafim.seppala@uef.fi tai anni.laato@abo.fi

Abstrakteja koskevat päätökset ilmoitetaan 20.5.2020 mennessä.

Tapahtuman ajankohta: 20.11.2020. Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, Sali 104.